Moro Uudisrakentamisen hiipuessa meillekin (verkkokauppaan) myyntiin lisättiin ja ollaan edelleen lisäämässä saneerauskohteisiin sopivia tuotteita kuten nuo laatikot. Aiheesta ajattelinkin sanoa että, keittiöiden osasaneerauskin on ihan helppoa ..siis kun sen osaa. Tarkoitan tällä lähinnä osasaneerauksen vaikeimpia hommia, eli laatikkojen lisäämistä vanhaan keittiöön. Vanha keittiö saattaa kaapin runkojen osalta olla vielä ok, mutta käytettettävyys jotain ihan muuta. Ovelliset kaapit saa varmasti (ja ihan helposti) muutettua kaivatuksi laatikostokaapiksi ilman että homma kestää kaksi kuukautta ja sittenkin lopputulos jää enemmän tai vähemmän ns. herran haltuun. Enempiä itsekunkin taitoja epäilemättä, aika monella tuntuu juuri laatikon kiskojen asennuskorkeuden määritteleminen, etulevyjen mitoittaminen ja -kiinnittäminen tuottaa vaikeuksia. En nyt kerro juurta jaksain ihan kaikkea miten esim. kiskojen korkeus määritellään (kun nakit väsyy :) mutta jokseenkin kaikki asennushommat lähtevät yleensä tuotteiden ja asiakkaan tarpeiden tuntemisesta ..mitoista, mitoituksesta ja esteettisestä tarpeesta. Valmistajan, myyjän, tilaajan, rahtiliikkeen, asiakkaan ja asentajien ..kaikkien yhdessä tulee myös tietenkin osata omat hommansa, jotta vanhasta (ja myös uudesta) keittiöstä saa vähänkään kelvollisen, ja vielä ensimmäisellä yrittämällä. Laatikot asennetaan aina tietyssä järjestyksessä, alhaalta-ylöspäin ..jos ajatellaan asiaa vaikka näin asentajan kannalta. Otetaanpa esimerkiksi laatikoiden etulevyjen korkeuden määritteleminen(ennenhän ei voi oikein ovien ja laatikoiden tilaukseen ryhtyä). Laatikon etulevyjen väliin on jätettävä liikuntasauma ja sen määritteleminen esteettisesti (muihin oviin verraten) täytyy aina ensin selvittää laskemalla etulevyjen muodostama (haluttu) kokonaiskorkeus. Laatikoston etulevyjen kokonaiskorkeus on oltava tietenkin sama kuin joku viereisistä alakaapin ovista, vähennettynä yhteenlasketuilla liikuntasaumoilla. Tähän kohtaan pieni huomio! ..ennen uusien ovien tilaamista ja etulevyjen korkeuksien laskemista kannattaa vanhoja ovia katsella sillä silmällä ..onko saumoissa parannettavaa ja onko ovien korkeudet nykyisellään OK?! Liikuntasaumojen välit saisi myös mielellään olla samat kuin pystysuuntaiset saumat (esim. yläkaappien ovien välinen sauma) jotta saadaan aikaan tasapainoinen, esteettinen vaikutelma. Asiaan vaikuttaa myös itse laatikkojen korkeus, asiakkaan tarpeen mukaan. Verkkokauppaan lisätyt metallilaatikot ovat korkeudeltaan 85mm ja 150mm. Tästä itsessään voi jo päätellä että laatikkoon asennettavan etulevyn tulee olla vähintään sama, mutta mielellään ainakin pari-kolme senttiä korkeampi etteivät laatikon metalliosat jää asennettuina näkyviin. Sopiva ovien ja etylevyjen vaaka- ja pystysauma on yleensä 4-5mm. Myös ylimmän laatikon etulevyn ja tason väliin jäävän sauman olisi hyvä jäädä alle 10mm jotta vanhan kaapin etueuna ei pistä silmään. Lisää tästä ja muista keittiöremontteihin liittyvistä ja askarruttavista asioista kirjoittelen sitä mukaa kun hommilta joutaa tai jollakulla on kysyttävää.. Syksyjä kaikille remonttia vääntäville.. t, Kaitsu |